Sami (nimi muutettu) on pitkään kärsinyt erilaisista kivuista. Hän istahtaa terapiavastaanoton tuoliin ensimmäisen kerran elämässään keski-iän kynnyksellä. Sami aloittaa keskustelun humoristiseen sävyyn, ja toteaa vaimon olevan ”syyllinen” siihen, että hän on vastaanotolla. Sami jatkaa, että: ” Kukapa olisi muutama kymmen vuotta sitten uskonut, että meikäläinen istuu tällä valittamassa.”
Sami on harrastanut liikuntaa pienestä pitäen, ja hän on tottunut elämään aktiivista elämää. Nuorempana kaikki tuntui mahdolliselta, ja sitä tuli naureskeltua keski-ikäisten valituksille ja kolotuksille. Sami käy läpi elämän tähtihetkiä ja niistä puhuminen saa miehen syttymään. Suorituksissa mitattuna Sami on saanut elämässään paljon. Hän on kouluttautunut ja urallakin hyvin menestynyt. Idea toisensa perään Sami on tottunut saamaan elämässään oikeastaan kaiken, mistä hän on aina haaveillut. Samilla on rakastava vaimo, lapset ja omakotitalo koirineen.
Kaikesta hyvästä huolimatta Sami tuntee jatkuvaa tyhjyyden tunnetta. Sami on hiihtänyt isänsä kanssa aktiivisesti pienestä pitäen, ja muistaa miten isä on puskenut häntä kerta toisensa jälkeen ylittämään itseään. Isä oli maalaillut mielessään Samille hiihtäjän uraa, mutta muut lajit vetivät miestä enemmän puoleensa. Sami on tottunut treenaamaan kovaa, ja kertoo kyseenalaisista treeniolosuhteista ja metodeista, joiden parissa on nuorena aikuisena treenannut. Sami on kirjaimellisesti treenannut itsensä lähes hengiltä. Adrenaliinin perässä juokseminen on saanut miehen tekemään monenlaisia uhrauksia. Kovasta treenaamisesta on kuitenkin ollut ikäviä seuraamuksia. Keski-iän lähestyttyä Sami kertoo olevansa kroppansa puolesta romuna.
Monenlaista huolta on matkan varrella ollut, ja tällä hetkellä Sami elää jatkuvien kipujen kanssa. Mies kuvailee olevansa varjo itsestään, ja päällimmäisenä tunnetilana on ärtymys. Enää ei elämää voi suorittaa, ja jotain on alettava tekemään toisin. Sami on osallistunut monenlaisiin kuntoutuksiin ja yrittänyt tehdä paljon asioita itsensä ja terveytensä hyväksi. Sami toivoo joka päivä, että voisi elää edes yhden päivän ilman kipuja.
Keskustelemme erilaisista tekemisen tasoista, ja konkreettisesti siitä, miten Sami arkeaan elää. Aika nopeasti käy ilmi, että Samin on todella vaikea hiljentää tahtia ja heittäytyä olemaan. Urheilun merkitys on valtava, ja se on tärkeä osa itseä. Sopeutuminen terveydentilassa tapahtuviin muutoksiin on kuitenkin käynnissä. Pieni kohtaaminen vastaanottotilassa antaa mahdollisuuden jäsentää ajatuksia uudelleen ja uudelleen niin kauan, kuin se tässä elämänvaiheessa on tarpeellista. Sami yllättyy käynnistä positiivisesti. Käynti ei ollutkaan turhaa lässytystä. Tästä hyvä jatkaa.
Ihanaa syksyä kaikille!
Terkuin Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, ja ennen kaikkea kahden teini-ikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.
תגובות