top of page
Päivi

MS-tautia sairastava, mikä on ikioma voiman lähteesi?



MS-taudin luoman epävarmuuden ja fatiikin ylläpitämän voimattomuuden keskellä on tärkeää etsiä ja löytää ikiomia voiman lähteitä. Kaikista tärkeimmäksi omaksi voiman lähteekseni ovat muodostuneet erilaiset kiitollisuusharjoitukset.


Kiitollisuusharjoitusten myötä olen oivaltanut tärkeän asian; kun muistan kiittää, hankalaltakin tuntuva tilanne tai asia muuttaa luonnettaan hyvän suuntaan.

Koska harjoitukset ovat yksinkertaisia ja niitä jokainen voi soveltaa, haluan jakaa ne kanssasi.


En ole keksinyt näitä itse, vaan poiminut mukaani matkan varrella itseäni viisaammista lähteistä, jotka mainitsen tämän tekstin lopussa. Kirjoitan harjoitukset tähän sellaisina kuin itse niitä toteutan.


1. Kirjoita kiitollisuuden aiheita, esim. tarkoitusta varten ostamaasi vihkoon kaunein värein ja kirjaimin.


2. Sano kiitollisuuden aiheita itsellesi hitaasti ja painokkaasti ääneen. Olen huomannut, että vakuuttavinta on sanoa kiitollisuuden aiheet omalle peilikuvalleen.


Pääasia edellä mainituissa kahdessa harjoituksessa on muodostaa kokonaisia lauseita. Kirjoitettuina tai ääneen lausuttuina ne jäävät mieleen paremmin – ne ovat niin sanotusti pureskeltu kunnolla, eikä niitä ole vain heitelty huolettomasti ilmaan.


Tässä on muutama esimerkki omista muistiinpanoistani:

  • Olen kiitollinen ystävistä, joita sekä pojilla että minulla on.

  • Olen kiitollinen ikiomasta, kauniista ja itseni näköisestä kodista.

  • Olen kiitollinen siitä, että olen suht hyvin jaksanut siivota ja huolehtia kodista.

  • Olen kiitollinen siitä, että tulevaisuus näyttää valoisalta.

  • Olen kiitollinen siitä, että jaksoin kävellä tänäänkin.

  • Olen kiitollinen siitä, että kadehdin nykyisin muita vähemmän kuin ennen.

 

3. Kiitollisuuden valokeilan suuntaaminen asioihin, joista

a) kiitän ympäristössäni. Esimerkiksi luonto, vuodenajat, kaupungin toimiva infrastruktuuri ja kodin käytännöllisyys.

b) kiitän käyttäytymisessäni. Esimerkiksi jaksan tehdä perheelleni ruuan joka päivä, olin ystävällinen kaupan kassalle ja tervehdin naapuria.

c) kiitän omissa taidoissani ja kyvyissäni. Esimerkiksi rohkeus ja rämäpäisyys, käytännönläheisyys ja uskallan pitää rajani paremmin kuin ennen.

d) kiitän omissa arvoissani ja uskomuksissani. Esimerkiksi rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus.

e) kiitän identiteetissäni ja erilaisissa rooleissani. Esimerkiksi saan olla äiti, voin rakastaa ja hoivata sekä saan tehdä töitä ja toteuttaa ammatillisuuttani.

f) kiitän suuremman osasta elämässäni. Esimerkiksi sukupolvien ketju, maailmankaikkeus, maailman luoja – olen elossa.

 

4. Meditatiivinen kiitoskävely. Kävele rauhallisin askelin. Hengittele raitista ilmaa. Yritä olla ajattelematta mitään. Aluksi voi helpottaa se, että kiinnittää kaiken huomionsa omaan kävelyyn, jalkoihin, käsiin, omaan kroppaan, hengitykseen.


Älä kuitenkaan stressaa, jos ajatus ei rauhoitu. Tehtävää ei voi tehdä väärin ja siinä kehittyy pikkuhiljaa. Sano joka askeleella ”kiitos.” Toista mielessäsi tai ääneen askel askeleelta: ”kiitos, kiitos, kiitos, kiitos” Jos et ehdi, hidasta tahtia.


Kokeile sinäkin. Mistä olet juuri nyt kiitollinen?

 

Harjoitusten lähteet:

  • Kiitosaiheiden kirjoittaminen: Instagram @ilonasaukko.

  • Kiitosaiheiden sanominen ääneen: Jaakko Ala-Saarelan aamukysymykset.

  • Kiitollisuuden valokeila ja kiitoskävely: Sanna Wiktröm, Oman elämän etsivätoimisto -verkkokurssi.


Päivi Kemell sairastaa MS-tautia. Hän on diakoniatyöntekijä, työnohjaaja, sielunhoitaja, podcast-tuottaja ja bloggaaja sekä henkisen hyvinvoinnin asiantuntija. Päivi kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen peräänkuuluttaa ihmisten omia voimavaroja, ja hän etsii elämän epäkohtiin ratkaisuja kokonaisvaltaisesta itsensä kuulemisesta. Rohkean avoimilla teksteillään ja esimerkillään Päivi pyrkii koskettamaan lukijaa niin, että esimerkiksi sairauteen liittyvät tabut karisisivat ja uskaltaisimme kaikki enemmän.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page