Bloggaajakollegani Jan kyseli viime viikon blogitekstissään, miksi niin usein MS-taudista puhuttaessa ”sävy on varoitteleva, riskikeskeinen tai jopa negatiivinen.” Hän kaipaili myönteisempää keskustelukulttuuria ja haastoi kertomaan onnistumisista ja ilon päivistä MS-taudin kanssa.
Päätin tarttua haasteeseen, olenhan luvannut kirjoitella blogissa sairastavan elämästä eri näkökulmista. Ja koska Jan ystävällisesti antoi myönteisen ajattelun teemat valmiiksi, täältä tullaan!
Lisätään siis puhetta:
”Toteutuneista haaveista”
MS-tautidiagnoosi laittoi omalla kohdallani koko maailmankuvan uusiksi. Olin ennen hyvin työkeskeinen ja identiteettini oli pitkälti rakentunut ammattini ja työn tekemisen ympärille. Unelmat liittyivät lähinnä siihen, että kunpa pysyisin terveenä ja saisin tehdä työtä eläkepäiviin saakka.
Kun MS-taudin oireet ottivat kropastani lopullisen vallan vuoden 2017 aikana, diagnoosia seurasi kahden vuoden pimeä kausi. En enää uskaltanut toivoa tulevalta yhtään mitään. Pääsin silloin onnekseni Maskuun 10+5 päivän kuntoutukseen ja vertaisten pariin. Elämä alkoi pikkuhiljaa uudelleen.
”Oireettomista päivistä”
Neuropolin hoitajan ensisanat MS-diagnoosin jälkeen olivat: ”opettele epävarmuuden sietämistä”. Opettelin ekat vuodet, kunnes minulla välähti: koko elämähän on yhtä epävarmuutta. Jos siihen keskittyy, vuodet kulkevat ohi. Päätin sen sijaan että teen jokaisesta päivästä elämäni parhaan – niillä voimavaroilla, jotka kulloinkin on. Ajatelkoon naapurin Pirkko siitä, mitä ikinä tahtoo!
Joka päivä teen niin paljon, kuin kulloinkin huvittaa. Voimavarat riittävät tiettyyn rajaan asti. Kun ne loppuvat, lopetan tekemisen. Jonain päivänä, jos voimavarat ylittyvät, huomenna on tehtävä vähemmän ja niin edelleen.
”Ihanista muistoista, jotka kantavat läpi pahanemisvaiheiden”
Ihanimmat muistot liittyvät läheisiin, ystäviin ja vertaistuen voimaan. Ihanimmat hetket ovat niitä, jolloin tavallinen arki sujuu ilman sen suurempia yllätyksiä. Ihan pienet hetket, hyvää tarkoittavat sanat ja teot. Niiden muisto kantaa läpi vaikeiden päivien.
”Saavutuksista, jotka tehtiin MS-tauti mukana matkassa”
Sairaus on tuonut minulle ihan mieletöntä rohkeutta. Seuraavat mainitsemani saavutukset ovat saaneet alkuvoimansa sairastumisen tuomasta tahdonvoimasta:
Toteutin reilun tunnin mittaisen sellokonsertin pianistiystäväni kanssa. Taustalla oli ajatus, että nyt kun käteni vielä pelittävät, tämän haluan tehdä! Koskaan ei voi tietää, milloin sormeni eivät enää jaksa painaa kieliltä säveliä tai jousi ei enää pysy kädessä soittaakseen niitä.
Kävelin Vaasan marssilla viime elokuussa risteyksessä, jossa oli kyltit vasemmalle 21 km ja oikealle 42 km, pohdin hetken. Päätin: Nyt tai ei koskaan! Ja käännyin oikealle.
Olen ollut aikuisopintotuen turvin opintovapaalla ja opiskellut työnohjaajaksi, musiikkiterapian perusopinnot ja parhaillaan on kesken sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnon opinnot.
Aloitin Spotifyssa podcastin nimeltä Voimavararadio. Tein radion teemojen rinnalle Voimavara-apurin. Uskallan väittää, että yhtäkään voimavarateemaa en olisi terveenä alkanut yhtä syvällisesti pohtia.
Perustin kevytyrittäjänä toiminimen. Jos en enää pysty leipätyöhöni, voin aina tehdä kaikenlaisia pikkujuttuja, mitä niitä nyt vaan ikinä mieleen voi juolahtaa…
Olen onnellinen. Oikeastaan, tulee mieleeni, ilman MS-tautia olisin varmaan aika jämähtänyt tyyppi!
Päivi Kemell sairastaa MS-tautia. Hän on diakoniatyöntekijä, työnohjaaja, sielunhoitaja, podcast-tuottaja ja bloggaaja sekä henkisen hyvinvoinnin asiantuntija. Päivi kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen peräänkuuluttaa ihmisten omia voimavaroja, ja hän etsii elämän epäkohtiin ratkaisuja kokonaisvaltaisesta itsensä kuulemisesta. Rohkean avoimilla teksteillään ja esimerkillään Päivi pyrkii koskettamaan lukijaa niin, että esimerkiksi sairauteen liittyvät tabut karisisivat ja uskaltaisimme kaikki enemmän.
コメント