Onko ärsyttävämpää kuin se, että pitkäaikaista sairautta sairastavaa aletaan varoa ja varjella? Puhua kuin vähä-älyiselle, erityisesti jos sama tyyppi sattuu istahtamaan pyörätuoliin. Moni ajattelee, ettei vakavasta sairaudesta ainakaan sovi vitsailla.
Kuinka väärässä ihmiset voivatkaan olla. MS-tauti ei vie ihmisen huumorintajua, vaan usein lisää ja jalostaa sitä. Hyvä huumorintaju pelastaa monesta rankasta tilanteesta ja kertoo inhimillisyydestä. Kahvin läikkyessä vaihteeksi matolle, puheen puuroutuessa käsittämättömäksi mokellukseksi tai fatiikin viedessä melkein tajun mennessään, tilanteen voi joskus pelastaa sopivalla sutkautuksella.
Ainakin vertaisryhmissä ja hyvissä ihmissuhteissa huumori äityy välillä mustaakin mustemmaksi, koska se toimii yhteenkuuluvuuden liimana. Vitsit vääntyvät MS-taudin kipeistä aiheista ja helpottavat niiden käsittelyä. Asioiden kuittaaminen huumorilla auttaa suhtautumaan vakavina pidettäviin asioihin huolettomammin, parantamaan mielialaa ja häätämään stressiä. Kulkevathan nauru ja endorfiini käsi kädessä.
Hauskuus syntyy sairauden yllättävien puolien yhdistelmistä, sattumuksista, sähläämisestä ja tabujen rikkomisesta. Rankkakin huumori mahdollistuu, kun kaikki muutkin tunteet voidaan jakaa luottamuksella. Silloin MS-tautia sairastavan kutsuminen vaikkapa vammaiseksi voi olla läsnäolijoista hillittömän hauskaa, mutta kuulostaa ulkopuolisen korvin kuultuna loukkaavalta. Kultainen sääntö on, ettei huumoria kannattaa käyttää muiden tunteiden käsittelyyn tai niiden peittelyyn. Silloin ajetaan suoraan rollaattorilla pöpelikköön.
Huumorin varjolla ivaaminen, syrjiminen ja törkeän alatyyliset vitsit ovat asia erikseen. Niistä jokaisen kuuluukin pahoittaa mielensä. On hyvä muistaa, ettei huumori ole hauskaa silloin, kun sillä on uhri. Toisaalta, MS-tautia sairastamattoman voi olla vaikea vetää selkeää rajaa, millä sairauteen viittaavalla asialla on lupa vitsailla.
Moni valitsee vitsailun sijaan turvallisen ja kuivan asialinjan tai jopa holhoavan säälin puhuessaan MS-taudista. Huolen osoittaminen kun nähdään kunnioituksen osoituksena ja kohteliaisuutena sairastavaa kohtaan. Siksi edes hieman MS-tautiin viittaavaa tarinaa kuunnellaan hiljaisuuden vallitessa, pää kallellaan ja suu tiukkana viivana. Silloin unohtuu, että ihminen on paljon muutakin kuin MS-tautinsa.
Muutama humoristinen lause voi siis yhdistää ja erottaa ihmisiä. Kaikkien maut eivät huumorintajun suhteen sovi yhteen, vaikka tarkoitus olisi puolin ja toisin hyvä. Erityisesti sarkastinen huumori ja rakastava kiusoittelu tulkitaan helposti väärin. Huumorin käyttö vaatii lisäksi hyvää tilannetajua, jotta sen käyttö ei satuta läsnä- tai poissaolijoita.
Silti. Jokainen tietää, miten ihanaa on hihitellä vallattomasti, purskahdella hallitsemattomasti nauruun, räkättää sydämensä kyllyydestä tai ulvoa naurusta niin, että pari tippaa (meinaa) lirahtaa housuun. Hyväntahtoista, lohduttavaa ja huolesta sakeaa ilmaa puhdistavaa huumoria on tuskin MS-taudin hoidossa koskaan liikaa. Sopiva määrä huumoria on siis mahduttava lääkkeeksi jokaiseen hoito-ohjelmaan. Muussa tapauksessa väitän, etteivät MS-taudin kanssa elävä, läheinen tai MS-hoitaja kestä sairauden vaihtelevia oireita ja temppuilua.
Jan Holmberg on sairaanhoitaja (YAMK), tietokirjailija, kouluttaja ja bloggaaja. Hän on terveydenhuollon monitoimimies, jonka ideat syntyvät pienistä asioista ja päätyvät usein elämää syleileviksi blogipostauksiksi. Jan on blogin vakituinen kirjoittaja, joka pyrkii hurmaamaan lukijat kirjailijan tinkimättömyydellä, psykiatrisen sairaanhoitajan avarakatseisuudella ja kouluttajan innolla.