Maaliskuinen aamu sarastaa, hoputan lapsia pukemaan, kello käy. ”Meidän pitäisi olla autossa jo”, tokaisen ja hoputan lisää. Vien lapset päiväkotiin, halaan ja pussaan, tsemppaan tulevaan päivään ja toivotan hoitotädille hyvää työpäivää. Hyppään autoon, avaan radion ja laulan Vesalaa epävireisesti mukana. Ajatukseni olen kääntänyt jo tulevaan työpäivään. Kurvaan parkkihalliin, vain ylimmässä kerroksessa on enää tilaa. Juoksen portaat alas pukuhuoneelle, taas olen paikalla ihan viime tipassa. Vedän sinisen hoitajan puvun päälle, avaan työpuhelimen. Saavun työpaikalle, leimaan itseni sisälle. Kahvihuoneesta kuuluu puheensorinaa, kaikki valmistautuvat tulevaan työpäivään. Nappaan ison kupin kahvia ja istun hetkeksi alas. Uudet kohtaamiset ovat jälleen alkaneet.
Aamukahvilla kohtaan työkaverit. Heidän kanssaan käydään läpi päiväjärjestystä ja mahdollisia hoidettavia asioita, jaetaan myös arjen iloja, murheitakin. Työtehtäväni on tänään olla sijoitettuna lääkärin vastaanotolle. Marssin kansliaan, tervehdin matkalla jo saapuneet potilaat. Lääkärin lokeroon on tullut viestejä ja hoidettavia asioita, otan ne mukaani ja jutustelen hetken sihteerien kanssa. Vastaanottohuoneessa avaan tietokoneen ja vilkaisen nopeasti saapuneet sähköpostit, samalla puhelin pärähtää. Eräs tärkeä mittauslaite ei toimi niin kuin pitäisi. Tiiminvetäjänä olen vastuussa siitä, että päivittäiset asiat sujuvat. Otan heti yhteyttä laitteen käyttötukeen ja sieltä luvataan korjausta tilanteeseen mitä pikimmiten. Olen tutustunut päivän potilaisiin etukäteen, tapaan sairauden eri vaiheissa olevia eturauhassyöpäpotilaita, virtsaamisongelmista kärsiviä, joku on tullut hoitoneuvotteluun ja saa kuulla hoitovaihtoehdoista juuri todettuun syöpään.
Potilaskohtaamiset ovat päivän haastavimpia kohtaamisia. Ei siksi, että potilaat olisivat itsessään haastavia, vaan siksi, että vaikka kuinka valmistaudun ja tutustun potilaiden asioihin ennalta, koskaan ei voi tietää minkälainen kohtaaminen on tulossa. Hoitajan työssä täytyy olla niin sanotut tuntosarvet. Pitää osata aistia kenen kanssa voin hiukan vitsailla, kenen kanssa taas se ei tule kuuloonkaan. Varsin usein urologin vastaanotolla ollaan vakavien asioiden äärellä, eikä huumori välttämättä ole ensimmäisenä mielessä. Toisaalta huumorin keinoin on joskus helpompi hyväksyä vakavia ja ikäviäkin asioita.
Kohtaamisissa yritän antaa itsestäni juuri sitä mitä kukin potilas juuri sinä hetkenä kaipaa ja tarvitsee. Joka päivä kohtaan potilaita joilla on erilaisia tarpeita; toinen tarvitsee kannustusta ja rohkaisua jos toimenpide jännittää, joku lohdutusta ja tsemppaamista, kun uusi diagnoosi järkyttää. Joka päivä yritän antaa itsestäni ystävällisyyttä, kanssaelämistä, tukea ja turvaa, rohkaisua ja uskallusta.
Sairaanhoitajan työn ytimessä on tuntemattomista ihmisistä välittäminen. Olemme kiinnostuneita siitä, miten jokainen potilas voisi saada tarvitsemansa avun parhaalla mahdollisella tavalla. Sairaanhoitajakoulussa opetetaan valmiuksia eri sairauksien ymmärtämiseen ja niiden hoitamiseen. Kohtaamisia opeteltiin vasta harjoittelujaksoilla ja työelämässä. Hoitaja kohtaa päivittäin paljon erilaisia ihmisiä ja eri ihmisryhmiä. Hoitajakollegoja, lääkäreitä, potilaita ja heidän läheisiään. Miten ohjaan parhaiten erilaiset ihmiset selviytymään vaikkapa virtsakatetrin kanssa kotona? Miten lohdutan puolisoa, joka on juuri saanut tietää miehensä sairastavan eturauhassyöpää? Miten kannustan nuorta MS-tautia sairastavaa naista, että hän pystyy oppimaan toistokatetroimaan?
Ihmiset ovat erilaisia ja erilaisille ihmisille vaaditaan yksilöllinen kohtaaminen. Vaikka sairaalamaailmassa on paljon automaatiota hoitopolkujen ja hoitokäytäntöjen suhteen, tulee aina kuitenkin muistaa, että automaatiota on suunniteltu potilasta ajatellen. Jokainen on kuitenkin yksilö ja kaikissa kohtaamisissa sekä ohjaamisissa tulee huomioida potilaan yksilö ja yksilön tarpeet. Myös jokainen hoitaja on erilainen. Vaikka työskentelemme kollegojeni kanssa samalla erikoisalalla, todennäköisesti jokaisella meistä on oma yksilöllinen tapansa kohdata potilas. Yksilöllisyys on mielestäni rikkaus ja jokaisen hoitajan omanlainen kädenjälki antaa potilaalle erilaisia näkemyksiä.
Hoitotyössä on tärkeää aito, läsnäoleva kohtaaminen. Sellainen kohtaaminen luo potilaalle turvallisen tunteen ja herättää luottamusta.
Heidi
Heidi Aaltonen on sairaanhoitaja (YAMK ja urologisen hoitotyön asiantuntija. Hän työskentelee urologian poliklinikan tiiminvetäjänä Turun yliopistollisessa keskussairaalasta. Heidi kirjoittaa blogiin MS-taudin näkymättömistä oireista, erityisesti urologiaan liittyvistä aihealueista. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi leikki-ikäistä poikaa, joiden kasvattaminen pitää jalat maassa. Heidin intohimona on kehittää ja kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Laadukas hoitotyö ja siihen pyrkiminen on hänen sydäntään lähellä. Elämään Heidi suhtautuu yltiömäisellä optimistisuudella ja rationaalisuudella. Elämä kantaa!
Kohtaamisiin.