- Miten olette sinne bordelliin kotiutuneet, kysyy tuttavani minut nähtyään.
- Teillähän on siellä pihalta asti estotonta, naapuritontilla entinen panimo ja ovessa lukee "ei ilmaisjakelua"…
- Hyvinhän me…, vastaan.
Todellakin, muutimme lasteni kanssa estottomaan (esteettömään) kerrostaloon pari vuotta sitten. "Bordelliin".
Arvioitaessa sairastuneen toimintakykyä, kaavakkeissa selvitellään mm. asuinympäristön turvallisuutta. Ensin mieleen tulee tietysti, että "asumme Suomessa, onhan täällä turvallista“. Kysymyksellä kuitenkin tarkoitetaan kotia, omaa kotia, joka on erilainen liikuntarajoitteisen silmin!
Sairastuessani MS-tautiin, asuimme lasteni kanssa 1970-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Asunto oli kaunis ja kodikas, muttei turvallinen. Vessan ja kylpyhuoneen ovilla odottivat kymmenen sentin korkuiset kynnykset, kylppärissä bonuksena suihkukaappi. Asuimme hissitalon kuudennessa kerroksessa, mutta hissin ovea ei saanut auki pyörätuolissa istuessa. Jos mahdollinen avustaja aukaisi hissin oven ja auttoi minut pyörätuoleineni hissiin, hän ei enää mahtunut samaan kuljetukseen. Vuorossa oli nopeuskisa – kumpi on ennemmin alhaalla avustajani juostuaan kuusi kerrosta rappusia vai minä ja tuolini hissin kanssa? Minä nimittäin tönötin hississä niin kauan, että joku avasi minulle oven… Hissikikkailun jälkeen oli edessä seuraava haaste: talon ulko-oven kynnys, niin ja tietysti hankala ulko-ovi! Ja kun viimein pääsin pihalle, piti valita reitti jyrkän ylämäen tai autotielle laskevan alamäen välillä.
Vaikeakulkuisessa ympäristössä pelkästään oman selviytymisen ajatteleminen vei jo voimat, mikä teki kotona liikkumisesta ja sieltä lähtemisestä vielä haasteellisempaa. Ei, kotini ei ollut turvallinen ja niin me muutimme uuteen kerrostaloon, joka nykymääräysten mukaisesti rakennettuna on esteetön. Asunnossa ei ole liikkumista vaikeuttavia kynnyksiä ja halutessani pääsen vaikka saunaan pyörätuolilla. Hissin ovet aukeavat automaattisesti ja samaan kyytiin mahtuu koko perheeni. Ulko-ovi aukeaa seinässä olevan kytkimen kautta. Ulkoa sisälle tullessani oven saan avattua kaukosäätimellä. Rappujen lisäksi ulko-ovelta lähtee pyörätuoliliuska ja pihassa on tilaa isommallekin invataksille.
Vaikka muuttaminen oli iso urakka, sen mukanaan tuoma toimintakyvyllinen ja henkinen helpotus olivat suuria: en ole kodissani enää turvaton vanki.
On kotini sitten suuri tai pieni, esteellinen tai "estoton“, tärkein huonekalu on keittiönpöytä! Sen ääressä syödään, juodaan, puhutaan ilot ja surut, valmistaudutaan uuteen päivään, huokaistaan koitosten jälkeen, paketoidaan lahjat, maksetaan laskut ja tehdään läksyt. Niin, ja leivotaan pullaa! Ja pullan tuoksu, jos mikä saa kodin tuntumaan turvalliselta kodilta!
Katja
Katja Oksa on kokemuskouluttaja vailla vertaa. Hän on positiivisesti asioihin suhtautuva, läpi harmaan kiven menevä elämän pikkuasioista nauttiva puuhastelija ja pohtija. Luova, iloinen ja innokas nainen, jota MS-tauti ei ole lannistanut. Kokemuskouluttajana Katja toivoo voivansa helpottaa vastasairastuneiden sopeutumista ja kehottaa jo pidempään sairastuneita elämään mahdollisimman täysillä MS-taudista huolimatta.