Monesti kuntoutuminen on aikamoista ajoituksen taidetta. Minua puhuttelee vuodesta toiseen ihmisten rohkeus lähteä kuntoutukseen – näyttää omaa haavoittuvuutta ja suostua ylipäänsä autettavaksi. Ensimmäisen askeleen jälkeen monet kokevat, että itsestä puhuminen ja kuulluksi tulemisen kokemukset ovat edistäneet sairauteen sopeutumista. Tykkään kuntoutujien kanssa keskustella sopeutumisen käsitteestä ja sen merkityksestä. Monet kuntoutujat kokevat, että sairauteen sopeutuminen tuo ajan kuluessa mukanaan myös sairauden hyväksymistä. Muistan kerran erään iäkkään herrashenkilön, joka nousi ryhmässäni seisomaan ja totesi kuuluvalla äänellä: ”Ettei koskaan tule hyväksymään, että sairastaa MS-tautia, mutta on oppinut elämään sairauden kanssa”. Mies totesi humoristisesti: "Tuossa se pieni mukana kulkeva Mister MS yrittää minua lannistaa. " Tänään se on vähän levollisemmalla tuulella, mutta eilen se oli ärhäkkä. " Em. kuntoutujalla on paljon taitoja sairauden sopeutumisen näkökulmasta. Huumorin lisäksi hänelle on kehittynyt kykyä havainnoida itseä ja omaa vointia, ja sopeuttaa päivän ohjelma sen mukaisesti. Hän ei vaadi itseltään liikaa ja tunnistaa omia voimavaroja. Lisäksi hän osaa nähdä sairauden yhdeksi osaksi elämää, mutta ei määrittele itseään pelkästään sairauden kautta. Hänellä on paljon toipumiskykyä. Mister MS kulkee mukana, muttei hallitse koko elämää. Saimme ryhmässä hyvän keskustelun siitä, miten eri tavalla ihmiset sairauteen sopeutumisen ymmärtävät ja kokevat.
Olen paljon miettinyt viime aikoina sitä, mikä auttaa ihmisiä sopeutumaan, ja mikä tekee elämän ylipäänsä elämisen arvoiseksi? Toivon, että pysähdyt hetkeksi kysymyksen äärelle. Monet vastaavat äkkiseltään kysymykseen usein materialistisilla tai ihmissuhteisiin liittyvillä asioilla. Näyttäisi siltä, ettei pelkästään myönteisten tunteiden kokeminen elämässä riitä onnellisuuden lähteeksi. Vaikka voittaisimme lotossa tai saisimme kokea joka päivä iloisia hetkiä ystävien kanssa mukavia asioita tehden, ei onnellisuuden kokemus kuitenkaan välttämättä täyty. Ihminen tarvitsee elämäänsä ihmissuhteiden, saavutusten, sitoutumisen ja positiivisten tunteiden rinnalle merkityksellisyyden kokemuksia. Merkityksellisten asioiden äärellä toimiessaan ihminen käyttää usein myös omia vahvuuksiaan. Vahvuudet on syytä kuitenkin eritellä osaamisesta/kompetenssista. Ihminen voi osata monenlaisia asioita ja työskennellä rutiininomaisesti vuosiakin työpaikassa voiden kuitenkin huonosti ja tuntevan voimakasta tyytymättömyyttä. Syy saattaa olla siinä, ettei ihmisen vahvuudet ole käytössä.
Vahvuuksien äärellä toimiessaan ihmisen energiataso ja innostus usein lisääntyy. Ihminen tuntee tekemiseen suurta vetovoimaa ja uppoutumista. Kutsunkin teitä jokaista tutkimaan ja tekemään omaa vahvuuskarttaa. Vahvuuksiin voit päästä kiinni miettimällä asioita, joista olet innostunut. Ihmisillä on myös uinuvia vahvuuksia, jotka eivät ole käytössä. Voit tutkiskella vahvuuksia myös palauttamalla mieliin lapsuuden ja nuoruusajan muistoja. Mistä olit kiinnostunut pienenä? Missä asioissa olet ollut taitava ja saanut hyvää palautetta? Tämän jälkeen voit pohtia mitä vahvuuksia tekemisten yhteydessä käytit, ja miten vahvuudet näkyvät tämän hetkisessä elämässäsi ja arkisissa tekemisissä?
Kerran eräs kuntoutuja totesi minulle, ettei keksi mitään vahvuuksia. Hän totesi olevansa hyvä järjestelemään vaatekaappeja. Lähdimme pohtimaan kaappien järjestelyä vahvuus-näkökulmasta. Keskustelun myötä kuntoutuja oivalsi olevansa tarkka ja järjestelmällinen. Hän on pienestä pitäen järjestellyt oman huoneensa siistiksi, ja myös nykyisessä kirjanpitäjän työssään hän hyödyntää vahvuuksiaan. Hän uppoutuu numeroiden maailmaan ja saa suurta iloa saadessaan tehdä itsenäistä työtä. Toisille tietokoneiden äärellä työskentely saattaa saada aivan vastakkaisia tuntemuksia. Iloa saattaakin tuoda se, että saa jakaa innostusta muiden kanssa ja tehdä työtä tiimissä.
Ihmiset käyttävät erilaisia vahvuuksia läpi elämän, ja ne saattavat myös vaihdella eri elämänvaiheissa. Sairauden myötä ihminen saattaa löytää uusia innostuksen lähteitä. Tärkeintä on pysähtyä kuuntelemaan itseä, omia tarpeita ja kysyä itseltään säännöllisin väliajoin: ”Mitä tarvitsen, ja kenen elämää elämän?”
Ihanaa kevättä kaikille!
Heidi
Heidi Joutsiniemi on psykologi, kognitiivis-integratiivinen lyhytterapeutti, ja ennen kaikkea kahden murrosikäisen äiti. Heidi toimii ammatinharjoittajana sekä aikuisten että lapsiperheiden kuntoutuksessa. Kirjoituksissaan hän kuljettelee lukijoita mukana kuntoutuspsykologin arjessa. Heidi tavoittelee kirjoituksissaan arjessa läsnäolon voimaa, yhdessä iloitsemista, ihmettelyä ja toivon kipinää.