(Pari riviä kirjattuja muistoja ja sananen matkakaverista)
Joskus on hyvä kirjoittaa ihan oikea kirje. Ihan tarttua kynään ja paperiin, pohtia tarkoin mitä kirjoittaa, ettei tarvitsisi ottaa joko uutta paperia tai pyyhkiä epäsiististi pois. Ajatella kirjeen saajaa suurella sydämellä, tarkoin valituin (mutta rehellisin) sanoin. Mitä sinä haluaisit kirjoittaa?
Mietithän tarkoin kenelle ja mitä, laitat itsesi likoon ja annat kynän lentää - ajatuksesi lisäksi. Yhteen kirjeeseen voi mahduttaa koko pienen elämän, tärkeän vuoden tai parisuhteen, avioliiton. Kuten itse tein. Sensuroimatta saattekin nyt lukea kirjeeni aviomiehelleni. Toivottavasti tämä herättää teissä intoa ja uskallusta, sisäisen villin lapsenne ja rohkeuden tarttua kynään. Voin luvata monta onnellista ja liikuttavaa hetkeä. Toisena toiveena esitän, että miettikää, kenen kanssa matkustatte, elätte elämäänne, jaatte ilonne ja surunne. Sillä on väliä! Valtavasti.
Kirjeeni alkaa tervehdyksellä ”Hei!”, sitten se jatkui näin:”Kysyit eilen, mihin mennään tasavuosijuhlani kunniaksi. Ehdotin Pippurimyllyä, sinä nauroit. No, keksinkin sitten jotain muuta: Tänä suurena 40-vuotisjuhlavuonna 2017, saappaat ajoittain savessa ja suu hymyssä, kieli keskellä suuta ja nokka kohti tulevaa toivon erityisesti valloittavia aamuhetkiä, vilahtavia, ohimennen annettuja hymyjä ja kosketuksia, toivon yhteistä aikaa maalla ja merellä, kaupungissa ja mökillä, sängyssä ja sohvalla, ihan missä vaan. Toivon paljon omenoita pihan omenapuuhun ja aurinkoisen kesän. Voimme matkustaa vaikka mökille tai ajella syysiltana Naantaliin tai Hirvensaloon, ei sillä väliä. Väliä on vain sillä, kenen kanssa matkustaa.
Haluaisin unohtaa heikkoudet ja korostaa vahvuuksia, kulkea paita housuissa ja katsoa peiliin ihaillen. Haluaisin olla hyvä äiti, hermostua vähemmän ja olla läsnä enemmän, lukea kirjoja ääneen, pelastaa yhden teinipojan. Muistatko: lukeminen voi pelastaa murrosikäiset pojat, uutisoitiin? Toivon, että pysymme terveinä. Toivon kesäsateita, silloin voi vain olla. Muistella vaikka 21 vuoden aikaisia matkoja: Rodoksella satoi ja ukkosti koko viikon, Riikassa maistoin parasta juustokakkua ikinä. Tukholmassa hotellin aamiaishuoneessa loimusi takkatuli, Kroatiassa hotelli oli kahdentähden pettymys, mutta matka kahdenkeskinen ja ikimuistoinen. Santorinilla oltiin nuoria ja rohkeita, kuljettiin vuoristoissa skootterilla, ei murehdittu huomista eikä liioin katseltu taaksemme.
Näitä minä toivon lisää – muistoja, jotka osin saavat minut hymyilemään. Ja jos oikein saisin toivoa, olisi kiva tosiaan matkustaa jonnekin keräämään jälleen yksi tarina muistojen taskuun. Ei sen väliä, kuten jo sanoin, minne, vain sillä on väliä kenen kanssa matkustaa. Ja minä haluan sinut."
Suurella rakkaudella, saappaat savessa ja suu mutrulla,
Minna
Minna Salakari on Suomen MS-hoitajat ry:n projekti- ja koulutusvastaava ja yhdistyksen varapuheenjohtaja. Hän on myös utelias ja ihmettelevä, uudesta innostuva, pikkutarkka seikkailija, jolla on sydän vahvasti mukana ja silmät auki elämälle. Minna on blogin pirteä, vakituinen piipahtaja, joka kirjoittaa tunnelmista, havainnoista, ilosta, onnesta ja arkisista oivalluksista.